200px-Raise_the_Titanic_(kirjan_kansi).j

Kirjan nimi: Nostakaa Titanic!

Kirjailija: Clive Cussler

s.310 (kovakantinen)

(Kirjan kuva on englanninkielisestä versiosta.)

Kirjoitin wikipediaan lukemisen jälkeen kirjan nimen ja löysin siitä paljon tietoa. Nostakaa Titanic! on kuulema kolmas Dirk Pitt -romaani, ja Cliven ensimmäinen bestseller-romaani. Kirja julkaistiin Romaanin pohjalta on tehty myös saman niminen elokuva vuonna 1980.

En tajunnut kirjaa lukiessani missään vaiheessa, että se voisi kuulua johonkin jatkosarjaan.  Hyvää lukemista vaikka syksyiselle sadepäivälle.

Minun kirjassani ei ole takakannessa minkäänlaista tekstiä, joten kopioin wikipediasta virkkeitä, joista kirjan juoni käy hyvin selväksi.

Takakansi: "Nostakaa Titanic! on tieteistarinan kaltainen tekniikkaa ihannoiva teos kylmän sodan ajoilta. Romaanin taustalla on vuoden 1912 suuri merionnettomuus, postilaiva Titanicin uppoaminen Pohjois-Atlantilla. 1 500 hukkuneen lisäksi Titanicin mukana merenpohjaan vajosi kassakaappi täynnä harvinaista radioaktiivista mineraalia nimeltä byzanium, jota Yhdysvaltain armeija tarvitsee liki 70 vuotta myöhemmin puolustusaseen rakentamiseen. Koska byzaniumia ei voida valmistaa laboratorioissa, ja maailman tiettävästi ainoa esiintymä Huippuvuorilla on louhittu tyhjäksi, joutuu NUMA jäljittämään tuon byzanium-lastin. Käy ilmi, että lasti lepää Titanicin hylyssä 4 000 metrin syvyydessä. Jotta armeija saisi byzaniumin haltuunsa, on heidän suoritettava mahdoton tehtävä ja nostettava Titanic vetisestä haudastaan. Tässä vaiheessa kuvioihin liittyvät myös Neuvostoliiton vakoojat, jotka kaappaavat Titanicin myrskyn silmässä."

1_280141_huge.jpg1_280141_huge.jpg1_280141_huge.jpg