tahtihattu.jpg

Kirjan nimi: Tähtihattu

Kirjailija: Terry Pratchett

s. 408 (kovakantinen)

Tähihattu jatkaa siitä mihin Vapaat pikkumiehet kirja lukijansa jätti. Tiffany Särkynen on siis pääsemässä noitakouluun, mutta paremmin voisi sanoa Tiffanyn saavan 'kotiopetusta'. Kirja on humoristinen, kuten kyseisen kirjailijan kirjat aina ovat, mutta silti jotain jäi puutumaan vaikka kyseessä onkin nuortenkirja. Olisin toivonut täyteläisempää juonta ja sen kulkua.

Takakansi: 

"Jännittävä nuorten Kiekkomaailma-tarina huumorifantasian suvereenilta mestarilta."

Yksitoistavuotiaan Tiffany Särkysen on aika lähteä pois kotinurkista noitakoulutukseen taipaleiden taakse. Perillä odottaa monenlaista yllättävää. Esimerkiksi emäntiä on kaksin kappalein: näkyvä ja näkymätön. Ja sitten on olento nimeltä Oswald, joka siivoaa neuroottisesti kaikkien jäljet, ja tottahan kannoilla roikkuvat edelleen myös ne kummat pikkumiehet, joiden jutuista ei tahdo saada mitään tolkkua. Omituisen väen keskellä Tiffanyn on opittava erityisesti yksi asia, jotta hän voisi tulla noidaksi: hän ei saa jättää kehoaan hetkeksikään vartiotta, sillä pahoja voimia kärkkyy jatkuvasti valmiina hyppäämään Tiffanyn nahkoihin…

Tähtihattu on jatkoa Vapaat pikkumiehet -nuortenkirjaan, joka ilmestyi viime vuonna. Pratchettin virtuoosimaiset kertojantaidot pääsevät jälleen valloilleen tässä huikeassa tarinassa, jossa kuvataan kirjailijalle tuttuun tyyliin myös hyvän ja pahan ikuista taistelua.

1_280141_huge.jpg1_280141_huge.jpg